Ruusuetanainen

Endelomyia aethiops

Ruusuetanainen

Ruusuetanainen

Ruusuetanaisen toukka

Ruusuetanaisen toukka

Ruusuetanaisen toukkien tekemä vioitus

Ruusuetanaisen toukkien tekemä vioitus

Tuntomerkit

Tumma pistiäinen, jolla on savunharmaat siivet. Etujalkojen polvet ovat vaalean kellertävät. Läpikuultavan vihreässä toukassa näkyy suoli tummanvihreänä. Pää on ruskeankeltainen. Koko aikuinen 4-5 mm, toukka noin 15mm.

Elinympäristö ja elämäntavat

Toukat kalvavat ruusujen lehtien pintasolukkoa. Erityisesti Pimpinella- ja kartanoruusut sekä muut pehmeälehtiset ruusut ovat toukkien ravintokasveja. Talvehtii keskenkasvuisena kotelona maassa.

Milloin voi havaita

Aikuiset ovat lennossa melko lyhyen aikaa kesäkuun alussa ja munivat ruusun lehtien alapinnalle. Toukat kuoriutuvat kesäkuun puolivälissä ja pudottautuvat noin kolmen viikon kuluttua maahan koteloitumaan.

Merkitys puutarhassa

yellow light Tarkkaile, pienet ja heikkokuntoiset ruusut voivat menehtyä. Isot pensaat kasvattavat uudet lehdet. Toukat voi pudottaa lehdiltä vesisuihkulla tai tuhota ruiskuttamalla hyväksyttyä torjunta-ainetta, mutta vasta illalla ennen aurinkolaskua, jotta kukissa vierailevat pölyttäjät eivät tuhoudu.